Vuoden maisema 2018/2019 on Afrikassa

Naturfreunde Internationale (NFI) valitsee parin vuoden välein Vuoden maisemaksi jonkin luontoarvojensa ansiosta merkittävän ja uhanalaisen alueen. Vuoden maisema -projektin aikana NFI järjestää alueella erilaisia tapahtumia sekä suunnittelee paikallisten asukkaiden kanssa hankkeita, joilla tuetaan alueen kestävää kehitystä.

Tänä vuonna NFI:n valinnassa korostui kansainvälisyys, sillä vuosien 2018/2019 maisemaksi on valittu Senegalin ja Gambian raja-alue. Se sijaitsee Sahelin reuna-alueella ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat siellä selvästi näkyvissä.  Valitsemalla afrikkalaisen maiseman NFI haluaa edistää kansainvälistä solidaarisuutta, yhteisvastuuta ja Euroopan ja Afrikan välistä yhteistyötä. NFI:llä on paikallisyhdistykset Algeriassa, Senegalissa ja Togossa. Niiden jäsenmäärä on yli 15 000 eli moninkertainen verrattuna useimpiin eurooppalaisiin paikallisyhdistyksiin.

Projektin aikana toteutetaan konkreettisia projekteja, joilla aluetta voidaan kehittää ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Saksan luonnonystävät ovat jo keränneet varoja tyttöjen ja nuorten naisten koulutuskeskusta varten. Keskusta rakennetaan St. Louisin alueelle Senegalissa ja aikataulun mukaan keskuksen kolmessa luokkahuoneessa opettelee jo ensi vuoden alussa 25 naista ja tyttöä kutomaan sekä painamaan ja värjäämään kangasta. Lisäksi tarkoitus on oppia paikallisten vihannesten käyttöä ja perehtyä yritystoiminnan perusasioihin.  Kaikille paikallisille avoimilla iltakursseilla tullaan opiskelemaan luku- ja kirjoitustaitoa sekä perehdytään ympäristönsuojeluasioihin.

Gambian viimeaikainen poliittinen murros mahdollistaa Senegalin ja Gambian raja-alueiden yhteistyön ja Vuoden maisema -projektien toteuttamisen. Projektia varten NFI:n edustajat Mamadou Mbodji ja Ingeborg Pint tekivät alueelle kartoitusmatkan. He saivat sydämellisen ja innostuneen vastaanoton. Paikalliset asukkaat toivottavat eurooppalaiset luonnonystävät lämpimästi tervetulleiksi kotiseudulleen. Luonnonystävien matkat alueelle mahdollistavat henkilökohtaisen kanssakäymisen ja tukevat myös alueen turismia, joka on asukkaille tärkeä tulonlähde.

Alue tarjoaa kaikessa karuudessaankin paljon viehättäviä maisemia – vihreitä kukkuloita, apinanleipäpuita ja Gambia-joen monine eläinlajeineen. Kulttuurisia kohokohtia ovat esihistorialliset kivikehät Wassussa ja monet perinteiset kyläjuhlat. Paikallisista juhlista merkittävin on Mandinka-heimon initiaatioriitti, jonka pääosassa on Unescon kulttuuriperintölistalla oleva Kankurang-hahmo.

Kiinnostava matkakohde on myös Janjanburehin kaupunki, joka tunnettiin aiemmin nimellä Georgetown. Alueella on asunut vapautettuja orjia ja varhaiskristittyjä siirtolaisia, jotka vakiinnuttivat alueella vieläkin harjoitettavan maapähkinöiden kasvatuksen.

Tätä kaikkea Euroopan luonnonystävät pääsevät kokemaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2018, jolloin NFI järjestää ”Tour d’Horizon”-teemaisen kahden viikon matkan alueelle. Monipuolinen matkaohjelma sisältää myös vuoden maiseman viralliset avajaisjuhlat.

Kutsu matkasta lähetettiin kaikille NFI:n jäsenorganisaatioille. Meiltä Suomesta matkaan lähtee neljä osallistujaa Järvenpään ja Karjalan paikallisyhdistyksistä. Toivottavasti matka on antoisa ja innostaa retkeilijöitä myös tuleville matkoille!


Hannele Pöllä
, TRL:n kansainvälisen toimikunnan pj.

 

Kuvat:
Vuoden maisema -logo
Baobab tree (Apinanleipäpuu). Kuva: Lea Bettendorf

Exif_JPEG_PICTURE